Viikko on taas vaihteeksi ollut niin hektinen, että kirjoittaminen on pysynyt melko kaukana käsitteestä ykkösprioriteetti. Sen sijaan olen juossut tuli hännän alla hoitelemassa erinäisiä velvollisuuksia, kahminut itselleni kurssia, yrittänyt säilyä hengissä treeneissä ja pitää huushollia elettävässä kunnossa - äitini nimittäin singahti loppuviikosta tänne länteen työreissulle ja tietysti meille kyläilemään.

Tarkoituksenani oli tehdä jonkinlainen arvostelu/kuvapostaus kortteliravintola Kertusta, jonne kuskasimme äitimuorin syömään keskiviikkona. Ravintolan hämärä valaistus ja aivan sietämätön nälkä eivät kuitenkaan houkutelleet kuvausoperaatioihin, eikä laukustani mitänä kamerapuhelinta järeämpää varustusta olisi löytynytkään. Sen verran kuitenkin sanon, että menkää ihmeessä sinne! Listalta löytyy mm. burgereita, myös pastaa, leipiä ja salaatteja, ja ainakin pari annosta ihan vegaanisina. Tilaus tapahtuu tiskiltä ja maksu etukäteen, mutta ruoka hakkaa laadussa ja määrässä mennen tullen ketjuravintoloiden tarjonnan. Minä ja avokkini maistelimme aivan jumalaisia jallupullia, mies liha- ja minä kasvisversiona. Kummallakaan ei ollut mitään valittamista, ellei järjetöntä ähkyä jälkikäteen lasketa :D.

Koska kotikaupunkini sijaitsee takapajulassa, jonka ostoskeluvalikoima rajoittuu lähinnä sokokseen ja seppälään, äiti luonnollisesti halusi kanssani myös ostoksille. Siispä torstaina suuntasimme Turun keskustaan tutkailemaan alennusmyyntien rippeitä ja myymälöiden tarjontaa noin yleensäkin. Jostain käsittämättömästä syystä shoppailu ei tahtonut onnistua ollenkaan ulkopuolisen makutuomarin kera, ja mukaan lähtikin lähinnä ruokaa, hiusväriä, shampoota jne. En tiedä onko kyse siitä, että tykkään yleensäkin kierrellä kaupoissa yksin ja rauhassa, vai siitä, että ajatus sponsoroiduksi tulemiselta potki omaatuntoa suoraan kylkeen (Hassua, ettei sukulaiselta X sillointällöin saatu kirjemuotoinen taloudellinen avustus kuitenkaan aiheuta mitään morkkista..). Toisaalta tuntui jotenkin hölmöltä kävellä toisen kanssa kaupoissa ja todeta, että "emmiä nää täällä mitään kivaa", koska todellisuudessa en kyennyt keskittymään edes katselemiseen.

Tänään lähdinkin sitten kaupoille yksinäni sen tiedon turvin, että äidin vierailun jälkeen kaappi on ruuasta romahtamaisillaan ja minulle on vihdoin viimein tulossa (marraskuussa ansaittua) palkkaa. Voitte vain arvata, että se "ei minkään näkeminen" kääntyi päälaelleen.... Palailin kotiin mukanani kasa säkkejä, joiden sisällöstä kertonen myöhemmin. Kuvia viimeisimmän törsäysreissuni tuloksesta ei nimittäin ole, sillä kameroillahan on tapana syödä paristot loppuun juurikin silloin, kun sitä vähiten kaipaa.

Siis huomiseen, moro ->