SORI.

Uskokaa tai älkää, minä en suinkaan ole kuollut. Eikä mielessäni ole edes käynyt tämänä blogin hylkääminen. Valitettavasti syksy hujahti kuitenkin laittoman nopeasti opiskelun (kuinka monta tuntia oikeasti vie kunnon laskurutiinin hankkiminen?), hammasleikkausten, treenaamisen, reissaaamisen ja monen muun merkeissä. Mutta aloitinpa uuden vuoden keltaista vyötä, yli neljäkymmentä opintopistettä, possunpinkkejä haalareita, lukuisia kokemuksia, monta uutta ystävää ja monta kiloa monisteita rikkaampana :D. Valitettavasti asia on myös niin, että nykyinen elämäntilanteeni ei juurikaan tue sellaista elämäntapaa, josta keksisi jokapäiväistä blogattavaa - kun tässä iässä jopa se teini-iän aikana vallinnut sisällöntuotannon innoittaja nimetä angsti alkaa olla vähissä. Syksyn kuluessa yhä pahemmin kupsahtanut kuvausintoni saatta tosin kyetä pelastamaan tilanteen, sillä nyt niitä otoksia saattaa saada kamerasta ihan sinne bittimaailmaan asti. Joo. Ens kerralla lupaan kuvia.

Yksi syy hiljaiselooni on nimittäin myös se, että vasta vajaat kaksi vuotta palvellut HP:n läppäri on heittäytyi varsin epäluotettavaksi ellei suorastaan häijyksi. Tälle koneensa kanssa säälittävässä symbioosissa elävälle oliolle moinen ei passannut sitten alkuunkaan, joten epäonnistuneiden korjausyritysten jälkeen pennit lähtivät jonoon ja viikon päästä lähetti kolkuttelikin ovelle Apple storen paketti kainalossaan. Olen rakastunut! 13" MacBook Proni on juuri sopivan pieni kaveri luennoille, mutta silti sopivan jämäkkä ja tehokas kunnon käyttöön. Ostopäätöstä tehdessä pähkäilin pitkään erikokoisten näyttöjen välillä, sillä pelkäsin, että pieni näyttö olisi käytössä hankala. Toistaiseksi ongelmia ei ole tullut vastaan - saa tosin nähdä, miten jatkossa käy. Onneksi talosta löytyy ulkoinen näyttö, eli kuvankäsittelynkään kanssa ei pitäisi edes hätätapauksessa tulla tiukkaa.

Joululomalle ajoittuneesta koneen etsinnästä on muuten pakko avautua. Voi nyt mörkö ja kiukustus sentään! Jostain käsittämättömästä syystä lähes kaikki myyjät alkoivat joko tyrkyttää konetta isälleni (joka kyllä antoi ymmärtää olevansa vain kuskin roolissa) tai sitten johdattelivat enemmän tai vähemmän hienotunteisesti kohti miniläppärihyllyä. "Olis tämmönen nätti punanen. Tarjouksessa.". Siis niinku aikuisten oikeesti. Ihminen on käynyt kuussa, mutta nainen tietokonekaupassa on yhä kummajainen tai tietotaitotasoltaan täysi ameeba? Tottakai eri asiakkaat arvostavat erilaisia ominaisuuksia ja aivan varmasti naisille koneen esteettisyys, ym. on keskimäärin tärkeämpää kuin miehelle. Tiedän kyllä, että ystäväpiiristänikin ja varmasti sen ulkopuolelta löytyy ihmisiä, joille tärkein kriteeri on koneen väri, ja ohjelman asentaminen saa aikaan ahdistuskohtauksen, mutta onko asiakasta oikeasti niin vaikea kuunnella? Ovatko "raskaampi käyttö, kuvankäsittely, muistin laajennettavuus, ei vistaa" käsitteitä, joita ei vaan noteerata kun ne pääsevät naisen suusta ulos vai olenko joku tilastollinen ihme sen ajatuksen kanssa että edes jonkinasteinen tietotekniikan ymmärrys kuuluu nykyään jo yleissivistykseen. Toisaalta, ihan tasa arvon vuoksi sitä voisi kenties tehdä kokeen toisinpäin ja lähteä avokin kuskina vaikka sähkövatkainostoksille - millaistakohan palvelua silloin tulisi, ja kenelle….? Ja se, joka tässä vaiheessa nyt kiristelee hampaitaan ja mutisee itsekseen ettei naisista ja tietotekniikasta voi edes puhua samassa lauseessa, voi aloittaa lukemisen täältä.
Perkele.